Jalmarin legenda
Vääksyn kulinaristinen tarina
Ravintola Jalmar on saanut nimensä herrasmiehestä, kulinaristista ja seikkailijasta, jonka jalanjäljet ulottuvat 1920-luvun Vääksystä kaukaisille merille.
Hänen tarinansa inspiroi meitä yhä – annoksissa, tunnelmassa ja tavassa tehdä ruokaa.
Ensimmäiset havainnot – Vääksy 1920-luvulla
Tämä tarina on toisille tosi ja toisille silkkaa satua. Mene ja tiedä, mutta kuitenkin meille kaikille tästä tarinasta tekee ainutlaatuisen se, että se on ollut innoittamassa meitä perustamaan ravintolan, joka vaalii tinkimättömänä herkkusuuna tunnetun Jalmarin legendaa.
Legendan mukaan ensimmäiset havainnot Jalmarista tehtiin Vääksyssä jo 1920-luvun lopulla. Kukaan ei oikein tuntunut tietävän Jalmarin taustoista mitään huhuja kummempaa, mutta hänet tunnettiin herrasmiehenä, joka tyypillisten säähavaintojen sijaan keskusteli mieluummin erilaisista kulinaarisista asioista. Sulavakäytöksinen kosmopoliitti oli jokseenkin outo näky Vääksyn raitilla, mutta varsinkin emännät – niin nuoret kuin vanhatkin – kuuntelivat suurella mielenkiinnolla hänen seikkaperäisiä ja vuolaita kuvauksiaan tuolloin jopa varsin eksoottisista ruokakokemuksistaan. Vinkkejä ja reseptejäkin vaihdeltiin puolin ja toisin ja näin ollen joidenkin mielestä monet meille tänään jo tutummat ruokalajit ovat osittain juuri Jalmarin ansiosta vallitsevalla ruokalistallamme.
Maailmanmatkaaja, jonka reseptit kantoivat
Jalmar tuntui olevan liikkuvaista sorttia. Hän tuli ja meni, saattoi olla vuosiakin poissa, kunnes taas ilmaantui kylille – kuin tyhjästä. Tarinoita riittää ja enemmän tai vähemmän vakavasti otettavia näköhavaintoja löytyy niin Siurosta kuin Singaporestakin. Nyt jo edesmennyt arvostettu keittiömestari muisteli, että ennen sotia erään helsinkiläisen ravintolan keittiössä hääri nuori kokki, jota kutsuttiin ”perunapitäjän pojaksi.” Keittiömestarin muistin mukaan kokin nimi saattoi hyvinkin olla Jalmar. Joka tapauksessa ruoka oli sellaista, että Helsingin herrat jonottivat saadakseen sitä. Ja minne tuo ”perunapitäjän poika” ei itse ennättänyt, niin sinne ainakin vietiin reseptit, joista nautittiin korkeimmalla mahdollisella tasolla.
Sotavuosilta Jalmarista ei juurikaan ole havaintoja. Kaipa hän sielläkin oli jossain soppatykkiä komentamassa ja loihtimassa vaatimattomista aineksista mielialaa kohentavaa apetta. Sillä kuten tiedämme, tyhjällä vatsalla ei kauan sodita.
1950-luvun alussa Jalmarin tiedettiin operoivan Tukholmassa, Strömsborgin saarella sijainneessa samannimisessä ravintolassa, jossa Tukholman seurapiirit nauttivat tanssista ja hyvästä ruoasta. Jos ja kun Jalmar toi meidän tietoisuuteemme erilaisia ulkomailta tuttuja ruokia, niin vastavuoroisesti hän kuulemma vei meille rakkaita perinneruokiamme maailmalle. Länsinaapurissammekin nautitaan tänään tiettyjä perunaan perustuvia herkkuja, joita ruotsalaiset pitävät ominaan, mutta taitavatpa kuitenkin olla Jalmarin sinne viemiä. Ainakin jotkut lähteet ovat siitä täysin vakuuttuneita.
Raaka-aineiden puolestapuhuja
Jalmar tunnettiin myös väkevänä laadukkaiden raaka-aineiden puolestapuhujana. Kerrotaan, että oikein vaativia tilaisuuksia varten hän lähti kalaan tai metsälle itse. Ja onpa hänet nähty viettävän juurespellolla tavattoman pitkiä aikoja kasvua tarkkailemassa. Jauhopeukalo hän oli myös ja sahtikin onnistui, tosin jotkut pitivät sitä hieman liian salakavalana.
Legendan perintö elää edelleen
Tänään Jalmar ei luonnollisestikaan ole enää keskuudessamme – jos on koskaan ollutkaan. Mutta legenda elää – ainakin reseptien muodossa. Meille on ilo sekä kunnia, että saamme tuoda ne teille tarjolle. Jos tämä ei ole hyvä syy perustaa ravintola tuolle samaiselle raitille, jossa Jalmar on uskomme mukaan joskus astellut kulinaarista ilosanomaa levittäen, niin mikä.
Luottamuksestanne kiittäen
Jarmo “Jalmar” Mäkelä ja Hannu “Jalmar” Luostarinen
